Vaivaako bruksismi? Tunnista bruksismin oireet ja löydä sinulle sopiva hoitokeino!

Bruksismi tarkoittaa hampaiden narskuttelua, niiden yhteen puremista tai leuan jännittämistä ilman varsinaista narskuttelua. Se on melko yleinen vaiva, jota esiintyy sekä unen aikana että valveilla.

Hampaiden yhteen pureminen tapahtuu usein huomaamatta, minkä vuoksi bruksismia ei aina itse tunnista. Narskuttelu voi kuluttaa hampaiden pintaa, aiheuttaa kireyttä purentalihasten alueella ja kuormittaa leukaniveltä.

Tuntuuko leukasi kireältä tai kärsitkö toistuvasta päänsärystä?

Taustalla voi olla purentalihasten kuormitusta. Varaa aika Peak Fysiolle, niin selvitämme yhdessä, mistä oireesi voivat johtua. Voimme auttaa helpottamaan oireita esimerkiksi purentalihashieronnalla.

Bruksismi voi oireilla monella tavalla

Narskuttelu ja bruksismi eivät ole pelkästään hampaiden haaste. On hyvin yksilöllistä, miten bruksismi kenelläkin oireilee. Esimerkiksi pitkittynyt päänsärky voi olla ainoa havaittu bruksismiin viittaava oire. Leuassa tai hampaissa ei tällöin välttämättä tunnu mitään poikkeavaa.

Yleisiä bruksismin oireita voivat olla esimerkiksi:

  • Aamuisin esiintyvä päänsärky ja/tai leuan jäykkyys
  • Purentalihasten arkuus tai kipu sekä leukanivelen naksuminen
  • Hammassärky tai vihlonta
  • Hampaiden kuluminen ja lohkeilu
  • Korvakipu ja tinnitus
  • Niska-hartiaseudun kireydet
  • Ohimoiden ja kasvojen alueen kiputilat
  • Leuan jännittyminen päivän aikana ja vaikeus rentouttaa sitä
  • Läheisen havaitsema yöllinen hampaiden narskuttelu

Mistä bruksaaminen johtuu?

Tyypillisesti bruksismin taustalla on liian suuri kokonaiskuormitus.

Esimerkiksi hektinen arki, elämäntilanteen muutokset – sekä negatiiviset että positiiviset – kova fyysinen rasitus suhteessa palautumiseen, psyykkiset haasteet ja erilaiset sairaudet voivat lisätä leuan alueen jännittyneisyyttä ja sitä kautta hampaiden yhteen puremista. Myös nukkumisen hankaluudet ja tietyt lääkkeet voivat aiheuttaa bruksismia.

Miten bruksismia hoidetaan?

Bruksismi on usein monen tekijän summa, ja siksi sen hoito suunnitellaan yksilöllisesti oirekuvan perusteella.

Yksi yleinen hoitokeino on yksilöllisesti valmistettu purentakisko, jonka tarve arvioidaan hammaslääkärissä. Purentakisko suojaa hampaita kulumiselta ja lohkeilulta. Lisäksi kiskolla voidaan muuttaa leuan asentoa hieman nukkumisen aikana ja auttaa näin purentalihaksia rentoutumaan.

Haastavissa tapauksissa bruksismin hoitona voidaan kokeilla myös botoxia.

Bruksismia voidaan lievittää myös purentalihashieronnalla

Jos bruksismiin liittyy leuan alueen kireyttä, päänsärkyä tai muuta kipua, purentalihasten käsittelystä voi olla apua oireiden lievittämisessä. Peak Fysion vastaanotolla käsittelemme purentalihasten lisäksi tarpeen mukaan leukanivelen, kasvojen, pään, kallonpohjan ja niska-hartiaseudun aluetta.

Varsinkin silloin, kun purentalihaksia käsitellään suun sisäpuolelta, moni huomaa leuan rentoutuvan jo käsittelyn aikana. Joskus oireet saattavat hetkellisesti korostua. Suun sisäpuolelta tehtävä käsittely voi tuntua jonkin verran kivuliaalta, joten sen voimakkuutta säädetään aina niin, että tuntemukset pysyvät siedettävinä.

Käsittelyn jälkeen leuka voi tuntua muutaman päivän ajan hieman aralta esimerkiksi syödessä tai puhuessa. Arkuus kuitenkin helpottaa, minkä jälkeen leuan sekä kasvojen alue tuntuu huomattavasti rennommalta.

Tiesitkö, että myös osteopatiasta voit saada apua ylikuormituksen aiheuttamiin oireisiin, kuten ylivirittyneeseen hermostoon ja palautumisen haasteisiin?

Miten bruksismia voi hoitaa itse?

Bruksismin oireita voi pyrkiä helpottamaan arjessa myös omatoimisesti. Erityisesti arjen kuormitus ja palautuminen voivat vaikuttaa leuan jännittymiseen. Lisäksi omiin purentatottumuksiin voi kiinnittää huomiota päivän aikana.

Itsehoidossa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti näihin asioihin:

  • Kuormituksen hallinta
  • Riittävä uni ja palautumisesta huolehtiminen
  • Leuan tietoinen rentouttaminen; lepoasennossa hampaiden ei kuulu osua jatkuvasti yhteen
  • Leukanivelen ja purentalihasten vahvistaminen
  • Purentalihasten hieronta

Peak Fysiolla kartoitamme, millaisia leuan alueen tuntemuksia tai päänsärkyä sinulla on ja voisiko purentalihashieronta helpottaa niitä. Käsittelyn lisäksi saat omaan tilanteeseesi sopivia itsehoito-ohjeita, joita voit hyödyntää arjessa. Vastaanotolle voit tulla matalalla kynnyksellä silloinkin, kun et ole vielä varma, liittyvätkö oireesi bruksismiin.

Vaivaako bruksismi? Tule käymään meillä Peak Fysiolla!

Bruksismiin liittyvää leuan alueen kireyttä ja kipua voidaan usein helpottaa sopivalla hoidolla. Peak Fysion vastaanotolla saat käsittelyn lisäksi vinkkejä ja ohjeita kotiin, jotka voivat helpottaa oloasi arjessa.

Jos kärsit bruksismista tai oireet kuulostavat tutuilta, varaa aika Peak Fysiolle! Kartoitetaan yhdessä tilanteesi ja etsitään sinulle sopivat keinot oireiden helpottamiseksi.

Riina Koukkari

Koulutettu hieroja / Urheiluhieroja
Oma lajitaustani on jalkapallo, jota tuli pelattua lähes 10 vuotta. Nykyään lajia tulee seurattua aktiivisesti penkkiurheilun muodossa. Oman loukkaantumishistorian takia ala on alkanut alun perin kiinnostamaan ja olenkin erityisen kiinnostunut urheilijoiden kehonhuollosta ja toimintakyvyn ylläpidosta. Asiakaskuntani on hyvin moninainen ja lähestyn jokaista yksilöllisesti iästä tai urheilutaustasta riippumatta. Työpäivien erilaisuus, asiakaskohtaamiset sekä jatkuvat kehitysmahdollisuudet tällä alalla ovat parasta!

Peak Fysio, Riina Koukkari.